torstai 22. syyskuuta 2011

Sadetta on saatu

Tällä viikolla ihan kiitettävästi. Kissan turkki on kastunut monet kerrat. On se vaan kumma että märkä kissan turkki ei haise pahalle. Kuin taas koiran haisee. Vastauksenkin siihen että miksi näin on, löysin ensimmäisellä googlauksella. Siis syyn siihen miksi koiran turkki haisee.
Sateesta huolimatta kissa on lähtenyt iltaisin ulos. Se haluaa ulos kun pimeä tulee. Muutama viikko sitten yhdeksän aikaan illalla, nyt jo kahdeksan kieppeissä sillä alkaa menojalka vipattamaan. Ja ulos on päästävä.


Sade on täyttänyt kaikki pihalle unohtuneet astiat. Ja niistä vesi näyttää maistuvan huomattavasti paremmalle kuin sisällä olevassa juomakupissa. Ota kissasta nyt sitten selvää. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy pieni osa kieltokylttiä. Alemmassa se näkyy hieman paremmin.

ASIATON OLESKELU TYÖMAALLA KIELLETTY.

Kyltti on siis niitä oravia varten. Myrskylle rakennustelineillä hyppely ja kiipeily on sallittua. Sitä oikeutta se käyttääkin hyväkseen. Se kiipeää telinettä pitkin kuistin katolle, ja kuistin katolta sillä on pääsy vintille, siellä on kissanmentävä aukko  räystäänaluslaudoituksessa. Remotti on vielä kesken. Vintin kautta se pääsee yläkertaan. Jos jotain hyvää keskeneräisyydessä, niin ikinä ei tarvitse olla huolissaan siitä että kissa jäisi ulos.

3 kommenttia:

  1. Hihii, tämäpä yleissivistävää. Nyt minäkin tiedän, miksi joku haisee kuin märkä koira (hyh!).

    Märässä kissassa on kyllä vain sellainen vieno villava tuoksu. :)

    VastaaPoista
  2. Sadetta on tosissaan saatu! Täällä on vain nukuttu (likat) ja luettu (minä). Hyvin on päivä kulunut niinkin :)

    VastaaPoista
  3. Jenni: Vieno villava tuoksu ei ole ollenkaan paha tuoksu. Ikinä en ole tavannut kissaa mikä olisi pahalle haissut.

    Naukulan Mamma: Lukeminen, parasta mahdollista puuhaa, satoi tai paistoi! Ja nukkumistakaan ei pidä unohtaa. Sekin on elämän suurimpia nautintoja. Kissat osaavatkin sen taidon.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!