New in

Ostin viime viikolla kissalle antiikkiliikkeestä uuden lautasen. Meidän kaupungissamme on eräs antiikkikauppa, ja käyn siellä pari kertaa kuussa katselemassa ja ihmettelemässä. Alakerrassa sijaitsee antiikkikirppis. Sieltä löytyy kaikkea pientä kivaa tämmöiselle romunkerääjälle. Mukaan yleensä tarttuu jotain. Tai jos jätän ostoksen tekemättä, niin viimeistään seuraavana päivänä käyn hakemassa sen. Eli mietin yön yli ja punnitsen asiaa tarkkaan. -Että onko se tarpeen vai ei. (Romu nyt ei ole tarpeen, sitä on vain kiva kerätä!)

Lautasen ostamista minun ei tarvinnut yön yli miettiä, se oli niin edullinen. Lautanen on keltainen. Arabiaa se ei ole, pohjassa on muutama kyrillinen kirjain. Lautanen lienee itänaapurista. Väri on kiva, siksi se tarttui mukaani.

Hei! Mites toi mun ruokarauha?

Sattuipa niin että äitini lahjoitti sijaiskotiin kolme pussia kissan märkäruokaa. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin Vilma ei suostunut syömään kyseistä ruokaa. Se ei ollut neidin mieleen. Pussit näyttivät tutuilta, muistaakseni yhden semmoisen olin Myrskylle joskus tarjonnut. (Minulla on muistikuva että kissa söi sitä pitkin hampain.) No, yrittänyttä ei laiteta. Uutta ruokaa laitoin tarjolle keltaiselle lautaselle. Ja se upposi. Kissa söi sitä kuin hullu puuroa. Tämä oli eilen illalla.

Maistuu ihan hyvälle, kiitos vaan Vilmalle!

Aamulla laitoin tarjolle loput pussin sisällöstä. Tällä kertaa Arabian sinivalkokukalliselle lautaselle. Ei kelvannut. Mikähän tässä nyt oli jujuna? Kattauksesta tuskin oli kysymys. Miksi joskus maistuu ja sitten taas ei?
Tämä on näitä mysteereitä mihin vain kissat osaavat antaa selityksen. Jos haluavat.

Translation: Yum Yum!