tiistai 3. tammikuuta 2012

Syökää kanaa!

Kävin eilen illalla töiden jälkeen kaupassa. Nälkä kurni vatsassa. Pohdin, että mitähän ruokaa sitä laittaisi. Ensin meinasin ostaa keräkaalin ja jauhelihaa, mutta jo ajatuksena pannulla tirisevä rasvainen sika-nauta jauheliha alkoi ällöttämään. Siis liikaa possua joulunaikaan. Hirven jauhelihassa ei juuri ole rasvaa, mutta sitä ei pakkasestani valitettavasti löydy. Sitten tajusin: Kanaa! Niinhän sitä hampurilaishuttuketjun mainoksessakin muinoin hoettiin: Syökää kanaa! Siispä kana olisi sijaiskodin valinta. Kana on hyvää. Bodaritkin vetävät dieetillä siipikarjaa, se on kevyttä. Lihaksia sen avulla ei kyllä pysty kasvattamaan, mutta maukasta se on. Vaikka onkin dieettiruokaa. Koirallekin. Vanha karhukoira Arttu syö kana-riisiä, tai vaihtoehtoisesti kalkkuna-riisi pöperöä. Kilokaupalla.

Kotona odotti se viekas ja pitkähäntäinen kissa. Joka oli nälkäinen. Jota Myrskyksi kutsutaan. Ei se kyllä viekas ole, kamera sattui nyt taltioimaan tuommoisen ilmeen.

Ai kanaa vai?

Purin kauppakassia, ja kissa kierteli ympärilläni kiehnäten ja kehräten. Kovin se oli utelias, että mitähän kassista löytyisi?



Broilerinkoivet kypsyivät uunissa sillä aikaa kun puuhastelin. Mikä olikaan ruokalaji? Minun valintani oli  Chicken Couscous, Myrskyn Chicken Plain.

2 kommenttia:

  1. Jep, hetkisen piti muistilokeroita ravistella :)
    "Mummo kanasensa niitylle ajoi,
    Pienet kanaset ne hyppeli
    Vaan metsästä hiipi se hiljainen kettu
    niin viekas ja pitkähäntäinen"

    Söpö viekas pitkähäntä-Myrsky ♥ (kuvissa myös koukkuhäntäversiona :)
    Kissat ja ketut ovat niin fiksuja, että saavat aivan reilusti olla viekkaita - muut ovat vaan kateellisia:D

    Myrsky muikeana odottaa (ja tietää), että henkilökunta ajaa kana-aterian suoraan suuhun. Se on helppoa kun sen osaa. Laulussahan kettu sai mummolta luudasta.

    Jep, kanasta ei massua saa oikein täyteen. Systeri tarjosi tänään karppaajan kaalivuokaa, ja jauhelihaahan (luomua) siinä. Todella, todella hyvää. Joulu meni enemmän kalapainotteisesti eikä jauhliha tuottanut ongelmia. Tykkään myös hirvenlihasta ja syksyllä kun herkkua on Stockalla tai hallissa saatavilla, niin olen muutaman kerran tehnyt hirviburgereita, mutta unohdin aina sen leipäosuuden:D

    VastaaPoista
  2. Otto Kulta: Myrsky on molempia. Sekä koukku- että pitkähäntäinen. Ja kyllä ne kissat varmaankin viekkaita ja ovelia ovat, koska ovat hankkineet itselleen henkilökunnan mikä pitää huolen niistä ja tarjoilee ruoan valmiina eteen. Mutta kun kissat ovat niin suloisia ja ihania, että niitä pitää kaikin tavoin ilolla palveleman!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!