lauantai 17. marraskuuta 2012

Iltapesulla

Sekä tuli hännän alla


Pysy siistinä:

"Harjaa hampaat aamuin illoin,
pese kädet sä myös silloin.
Kampaa hiukset useammin,
leikkaa kynnet ahkerammin."
(Lastenloru)

Sijaiskodissahan ei kissaa eikä kissan hampaita pestä, mutta turkkia harjataan senkin edestä. Henkilökunta kyllä pitää huolta legoistaan joten hampaita harjataan vähintään aamuin illoin. Eräänä iltana kissa tuli valvomaan henkilökunnan hampaidenpesun tehokkuutta.


Wc:n peilikaappisysteemin yläpuolelta löytyi oiva tarkkailupaikka.


Pahus vain, nuo peilin yläpuolella olevat halogeenivalot ovat polttavan kuumia. Kerran kaapin ovi jäi raolleen juuri tuohon lampun alapuolelle. Onneksi se huomattiin. Lamppu oli jo alkanut tummentamaan kaapin yläreunaa... Vaaratilanne oli silloin lähellä. Sen jälkeen opittiin sulkemaan kaapit.


Pian alkoi lamppu lämmittämään kissan turkkiakin, ja Myrskylle tuli lähtö.

Jos oltaisiin metsällä, niin puhuttaisiin perslähdöstä. Tänään metsällä tuli yksi perslähtö. Karhukoira tapasi hirvet, otti lähtöhaukut ja hirvet rytistelivät karkuun. Olin siinä lähistöllä koiranohjaajan kanssa, ja voin kertoa että oma sydämensyke oli kävi enemmän kuin korkealla. Hirviä emme siis päässeet näkemään. Vain kuulemaan ryskeen. Ja tovin kuluttua koira paineli hirven perässä keskellä metsää 31 km/h.

Mutta olemme sijaiskodissa, joten puhukaamme vain erittäin nopeasta lähdöstä. Näin siinä sitten loppupelissä kävi:


Kissa ei tapauksessa vahingoittunut, ja lamppukin saatiin aseteltua takaisin paikalleen. Niin, ja hampaat harjattiin ja käytiin läpi hammaslangalla.

Translation: Home Renovation and Improvement by Moggy.

22 kommenttia:

  1. No oli sulla, Myrsky, tulinen lähtö. Onneks ei persvillas kärvähtäneet. Halogeenit on syvältä, sano meijän äippä.

    Mut melkomoisen leijonanloikan sä oot tehny, ku oot päätyny noin korkeen kaapin päälle. Huimaa!

    VastaaPoista
  2. Joo. Siinä oli kuulkaas melkein tuli hännän alla kun sieltä alas hypättiin! Ei ollut kiva juttu ollenkaan.

    (Sijaiskodin henkilökuntakaan ei suosittele kenenkään kotiin noita halogeenejä. Lämpenevät ihan liikaa.)

    VastaaPoista
  3. Myrskylle emäntineen olis vähän töitä mun blogissa :)

    Ei siitä näköjään mihinkään päääse, että kissa on utelias eläin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepi. Uteliaana tulemme katsomaan mistä oikein mahtaa olla kysymys;)

      Poista
  4. Tämän vuoksi kaikki peilikaapin päälle sijoitettavat tuotteet on vähintään iskunkestäviä. Tosin Lotta on meillä ainoa joka edes vaivautuu peilikaapin päälle hyppäämään. Ensin se tosin tarkastaa olisiko peilikaapin ovi jäänyt auki, että pääsee pumpulipuikko-varkaisiin :)

    VastaaPoista
  5. Huih! Pelottavia valoja.

    Meilläkin vessan valon päällinen on yksi lempipaikoista, onneksi siinä ei ole noin pelottavia valoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat oikeasti tosi huonot valot. Siis turvallisuuden kannalta:(

      Poista
  6. Komian korkialle oli kissumussuli tohtinut kiivetä, pisteet rohkeudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrskyllä ei paljon päätä palele eikä korkeus tee heikkoa!

      Poista
  7. No ei näytä palelevan kissalla päätä kun noin korkialle kiipiää. päin vastoin takamuksia lämmitti. Hih.

    VastaaPoista
  8. Myrsky katkoi sähköjä, olen lukenut lehdestä :)
    Kovasti ihmettelen sisällä korkealle kiipeäviä kissoja. Meillä ei yritetä sohvaa korkeammalle, paitsi joskus tosi harvoin pöydälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt eivät sähköt katkenneet! Siinä korkealle kiipeämisessä taitaa vaan olla sitä jotain.

      Poista
  9. Huh, Myrskyn äkkilähtö oli selvästi paikallaan. Onneksi mitään vakavampaa ei päässyt sattumaan ja sijaismamman hampaatkin tulivat puunatuiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halogeenit ovat pelottavan kuumia. Tällä kertaa oli onni matkassa.

      Poista
  10. Olisit varmaan säikähtänyt yhtä paljon kuin metsässä, jos kissa olisi ollut kaapin päällä huomaamattasi ja hypännyt sieltä yllättäen : D Juu ei täällä naurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kissan poistuminen säikäytti hieman, mutta onneksi henkilökunta oli tietoinen kissan sijainnista ettei poistuminen tullut yllättäen ja puun takaa:D

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Todellakin. Ja onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!